Arktinen Taival, Huippuvuoret 2026 -logo

Elokuva

Retkikunnan matkasta ja sen kaikista vaiheista luodaan runsaasti sisältöä eri sosiaalisen median kanaviin. Kuitenkin koko projektin huipentuma on Huippuvuorten arktisesta retkikunnasta kuvattava elokuva.

Elokuvan vastaavana tuottajana toimii Sakari Raappana, jolla on yli kahdeksan vuoden kokemus elokuva- ja mainosalalta. Hän on toiminut VFX-artistina kymmenissä kotimaisissa elokuvissa sekä sadoissa tv-mainoksissa. Työparina kentällä toimii Samuli Raappana, jolla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus valtakunnallisista ja kansainvälisistä dokumentti- sekä mainostuotannoista ohjaajan ja kuvaajan roolissa.

Olemme saaneet elokuvan työryhmään mukaan todellisia elokuva-alan ammattilaisia:
Säveltäjä

Peter Roe

Peter Tarvainen on Tamperelainen säveltäjä. Hän on säveltänyt elokuvallista musiikkia jo 15 vuotta. Peterin sävellyksiä on kuultu dokumenttielokuvissa, peleissä, mainoksissa ja elokuva trailereissa ympäri maailmaa. Eri suoratoisto palveluissa noin kolme miljoonaa soittoa vuodessa.
Värimäärittelijä

Mikko Suuronen

Mikko Suuronen on Jyväskyläläinen kuvaaja ja värimäärittelijä. Hän on värimääritellyt lukuisia valtakunnallisia tuotantoja yli 15 vuoden aikana, mm. SPR:lle, MTV3:lle, Neloselle ja YLE:lle. Mikon oma tuotantoyhtiö Agalma Films sekä juuri uusittu värimäärittelystudio sijaitsevat Jyväskylän keskustassa.